Ihonhoito keväällä - kolme vinkkiä heleään ihoon!

Mikä ihana aurinko meitä onkaan hellinyt jo monena päivänä! Ja mikä parasta, aurinko LÄMMITTÄÄ. Ihan mieletöntä. Kevät on kerrassaan ihanaa aikaa. Energia alkaa pikkuhiljaa lisääntyä ja päivät pidentyä. Lisääntyvällä valolla on niin iso vaikutus. Innolla odotan luonnon heräilyä, sen seuraaminen on aina yhtä mielenkiintoista ja innostavaa!

Vuodenaikojen vaihtuessa on hyvä myös päivitellä hieman ihonhoitorutiineja. Harva iho pärjää samankaltaisella hoidolla ympäri vuoden, koska vuodenajoissa on täällä meidän leveyspiireillä niin suuria eroja. Ihonhoito keväällä sisältää muutaman tärkeän stepin, joilla saat heivattua talven sameuden romukoppaan! Tärkeintä on ihon suojaaminen, huolellinen puhdistus sekä ihon kirkastaminen.


Suojaa ihosi auringolta

Nyt on jo korkea aika kaivaa aurinkovoiteet kaapin perältä! Monelle aurinkovoiteet kuuluvat vain kesään, mutta auringon UV-säteily vaikuttaa ihoon merkittävästi vaikka rusketus ei vielä tarttuisikaan. Pitkän talven jälkeen iho ei ole tottunut aurinkoon, jollon se saattaa ottaa nokkiinsa jo pienestäkin säteilymäärästä. Ei siis kannata ajatella, että ihoa suojataan vain siksi ettei se pääse palamaan. UV-säteilyllä on ihoon huomattavasti laajempi vaikutus.

UV-säteily aiheuttaa ihossa muun muassa ennenaikaista vanhenemista, palamista, ruskettumista, punoitusta sekä pahimmillaan ihosyöpää.





Auringon UVA- ja UVB-säteily on yksi suurimmista ihoa ennenaikaisesti vanhentavista tekijöistä. UVA-säteily pääsee imeytymään jopa dermikseen asti, joka sijaitsee ihon uloimman kerroksen, epidermiksen alla. Dermiksessä sijaitsee ihon kollageeni ja elastiini, jotka vastaavat ihon kimmoisuudesta.

Kun UVA-säteily pääsee dermikseen aiheuttamaan tuhoja kollageenille sekä elastiinille, iho veltostuu ja rypistyy. Aurinko aiheuttaa jopa 80 % ihon rypyistä ja juonteista.

UVB-säteily aiheuttaa ihoin uloimmassa kerroksessa, epidermiksessä, muun muassa palamista sekä ruskettumista. Mikäli iho pääsee palamaan toistuvasti, on riski ihosyövän syntymiseen tavallista suurempi.





Ihoa kannattaa voiteiden lisäksi suojata myös vaatteilla ja oleilemalla mahdollisuuksien mukaan varjossa.

UV-säteilyn aiheuttamat vahingot eivät näy iholla heti. Usein ne tulevat esiin vasta vuosien, jopa kymmenien päästä. Aurinkovoiteella on siis merkittävä rooli mikäli toivoo ihon pysyvän hyväkuntoisena ja terveenä mahdollisimman pitkään. Suojakertoimien kanssa ei kannata turhia pihistellä, vaan kannattaa valita joko suojakerroin 30 tai 50.

Ei aurinko kuitenkaan pelkkä pahis ole, sillä se synnyttää ihossa muun muassa tuiki tärkeää D-vitamiinia. Auringosta saa kyllä nautiskella, kunhan sen tekee turvallisesti. 😊


Syväpuhdista iho savinaamiolla

Talven jäljiltä iho voi tuntua tukkoiselta, jolloin kunnon syväpuhdistus on paikallaan. Parhaiten tämä hoituu savipohjaisella kasvonaamiolla. Savi imee iholta ylimääräistä rasvaa ja likaa sekä se sisältää runsaasti iholle tärkeitä mineraaleja.

Savinaamio puhdistaa, rauhoittaa ja kirkastaa ihoa, joten mikä voisikaan olla parempi valinta alkavaan kevääseen!

Savilaatuja on erilaisia hieman erilaisilla vaikutuksilla. Vihreä savi esimerkiksi tasapainottaa ihon talineritystä,  elvyttää ja virkistää ihoa. Vihreä savi sopii erinomaisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle sillä se imee todella tehokkaasti iholta rasvaa.





Valkoinen savi on miedoin savityyppi ja sillä on ihoa rauhoitavia vaikutuksia. Valkoinen savi sopii jopa herkän ja kuivan ihon hoitoon. Myös pigmentoituneelle iholle valkoinen savi on omiaan. Sininen savi elävöittää väsynyttä ja stressaantunutta ihoa ja punainen savi rauhoittaa ja stimuloi verenkiertoa. Punainen savi on mainio esimerkiksi akneiholle sekä couperosasta kärsivälle iholle.

Muista naamiohemmottelun ohella myös ihon huolellinen päivittäispuhdistus. Etenkin siinä vaiheessa kun katupöly valtaa kadut, on aika syynätä omat puhdistusrutiinit erityisellä huolella läpi. Kaksoispuhdistus sopii loistavasti kevääseen, sillä se poistaa iholta meikin ja aurinkovoiteen lisäksi tehokkaasti myös pölyt ja saasteet. Katupöly on nimittäin tujua tavaraa joka saattaa herkästi tukkia ihohuokoset.

Kirkasta ihoa C-vitamiinilla

Harmaa ja eloton iho hyötyy valtavasti antioksidanttisesta C-vitamiinista, joka kirkastaa ja tasoittaa ihoa. C-vitamiini on myös keväisen auringon aiheuttamista pigmenttimuutoksista kärsivien paras kaveri, sillä vitamiini vaalentaa ja tasoittaa pigmenttihäiriöitä todella tehokkaasti.

Toki on hyvä muistaa, että mikäli halutaan vaikuttaa syvemmällä ihossa oleviin pigmenttihäiriöihin, tulisi laadukasta C-vitamiinituotetta käyttää säännöllisesti kuukausien, jopa vuoden ajan. Se ei siis ole oikotie onneen, vaan vaatii säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.





C-vitamiinin säännöllisellä käytöllä on todettu olevan suuri rooli myös aurinkovaurioiden korjaamisessa sekä ihon kollageenisynteesin tukemisessa.

C-vitamiinin käyttö kosmetiikassa ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta, sillä kyseessä on herkästi hapettuva raaka-aine. Mikäli C-vitamiini halutaan pitää toimivana ja tehokkaana, on sen säilömiseen kiinnitettävä huomiota. Pakkauksen tulisi olla sellainen, että se suojaa tuotetta muun muassa valolta sekä kosteudelta. Paras vaihtoehto on tumma, ilmatiivis lasipurkki, josta valo ei pääse täydellä teholla läpi.

Tehokkaimmillaan C-vitamiini on seerumeiden ja ampullien muodossa. Säilyvyysongelmia on ratkottu muun muassa itse sekoitettavilla tuotteilla, jossa seerumi sekoitetaan pakkauksessa tulevista komponenteista, eli useimmiten C-vitamiinijauheesta ja seerumipohjasta. Tällaiset tuotteet käytetään usein kuurina ja jotkin C-vitamiiniseerumit suositellaan säilytettävän jääkaapissa toimivuuden takaamiseksi.





Älä myöskään unohda kosteutusta! Vaikka aurinko paistaa, voi keväinen viima ja kuiva ilma kurittaa ihoa vielä pitkään. Pidemmälle kohti kesää mentäessä ilma alkaa muuttua kosteammaksi, jolloin esimerkiksi paksut suojaavat voiteet voi vaihtaa kevyempiin.

Mutta nyt kannattaa kasvovesiä, hoitonesteitä ja seerumeita läträtä ahkerasti iholle!

Oletko sinä jo päivittänyt hoitorutiinisi? Millaista on sinun ihonhoito keväällä?

Ei kommentteja

Ajatuksia? Jätä kommentti!