Kuulumisia

Hei taas täältä helteiden keskeltä! Instagramissa vähän jo paasasinkin, kuinka kesä on minulle ehdottomasti vuoden hankalinta aikaa. Ajatukset junnaa paikallaan ja yksinkertaisten asioiden tekeminen tuntuu jotenkin todella tahmealta. Kuumuus vie voimat, eikä sitä niin vain pääse pakoon. Syksyn tullen sitä on täynnä ihan uutta virtaa, ja tuntuu siltä, että kaikki on taas mahdollista. 

Viimeiset pari kuukautta on muutenkin ollut melkoista tunteiden vuoristorataa ja sisältänyt isoja muutoksia. Instassa minua seuraavat varmasti jo tietävätkin, että päädyin irtisanoutumaan työpaikastani ja siirryin töihin toiseen kauneushoitolaan. Vaikka tiesin päätöksen alusta asti sisimmässäni tismalleen oikeaksi, oli se silti iso ja raskaskin muutos.




Vaikka ala on sama, vaatii uuteen paikkaan siirtyminen aina uusien asioiden ja tapojen opettelua. Pitää miettiä, että missäs minä nyt pidänkään purkit ja muut kun teen kasvohoitoa, ja missäs ne pyyhkeet nyt olivatkaan. Tiedättekö, sellaisia pieniä juttuja, joihin kyllä nopeasti sopeutuu. Alkuun vain pitää muistaa asioita hirvittävän paljon.

Siirryin kauneus- ja elämyshoitola Studio Nordic Senseen, joka ei ollut sopimuksen teon aikaan vielä edes avannut oviaan. Hoitolan yrittäjänä toimii Marika, johon tutustuin alkuvuodesta. Meillä synkkasi alusta asti hyvin. Jaamme samanlaisia arvoja sekä mielenkiinnonkohteita. Tiedättekö sen fiiliksen, kun tapaa uuden ihmisen, ja tulee heti sellainen olo kuin olisi tunnettu jo vuosia?


Vähän ehkä jännitettiin avajaisia. :)


Hoitolan konsepti on hieman erilainen. Sisustus, musiikki ja tuotesarjat henkivät pohjoismaista mystiikkaa ja Lappi-fiilistä. Studio Nordic Sensessä todella pääset irti arjesta. Me käytetään hoidoissa vain luonnonkosmetiikkaa, joka sekin on ihan huippu juttu. Rakastan luonnonkosmetiikkaa, ja on ihanaa työskennellä sarjoilla joiden takana voin myös itse seistä. Tällä hetkellä meillä on iki-ihana Evolve Organic Beauty, sekä suomalaiset Supermood, Taiga ja Moi Forest.




Olen visioinut vuosia sitten päässäni, millainen olisi minun oma hoitolani. En siis todellakaan haaveile omasta hoitolasta, mutta minulla on sellainen pää, jossa ajatukset ja suunnitelmat lähtevät rullaamaan kuin itsestään. Noh anyway. Vuosia sitten visioin, että omassa hoitolassani olisi tummat seinät, pohjoismaista henkeä, ja soittaisin siellä sellaista mystistä nordic folk-henkistä musiikkia. Juuri sellaista, joka meillä Studio Nordic Sensessä soi! Ja meillä on myös ne tummat seinät, heh.

Long story short, halusin vaihtaa työpaikkaa, uusi hoitola oli avautumassa, yksi asia johti toiseen ja niin edelleen. Tässä sitä nyt ollaan. Olen tyytyväinen ja onnellinen, että uskalsin lähteä kohti uusia tuulia. On huippua tehdä töitä paikassa, joka tuntuu niin omalta. Meille hoitoon tuleminen todellakin on elämys.


Näihin maisemiin ei ihan heti kyllästy!


Studio Nordic Sensen avoimia ovia vietettiin muutaman tunnin ajan heinäkuun ensimmäisenä päivänä, ja paikalla kävikin mukavasti porukkaa. Oli ihana kuulla hehkutuksia hoitolan tunnelmasta, sillä se vain on niin uniikki. Ihanaa, että muutkin sen huomaavat! :D

Meillä oli aivan ihanat tarjoilut alakerran Soul Bar & Kitchenistä. Tarjolla oli kahta erilaista vitamiinishottia, tyrni-sitruuna-inkiväärishottia sekä mustikka-kookosvesishottia, sekä aivan ihania leipiä, joissa oli basilikapyreetä, grillattua kesäkurpitsaa ja paprikaa, sekä friteerattua tofua. Aivan taivaallisen hyvät herkut. Lämmin suositus paikalle, mikäli etsit loistavaa ruokaa Jyväskylän keskustasta.




Asiakkaita alkoi ropisemaan mukavasti jo ennen kuin saatiin ovet auki, ja täytyy myöntää, että suunniteltua pidemmäksi venyneen kesäloman jälkeen oli kyllä jännittävää ottaa vastaan ensimmäinen asiakas uudessa hoitolassa! Kaikki on mennyt kuitenkin todella hyvin. Minulla on vahva fiilis siitä, että hoitola tulee olemaan menestys. Mikäli majailet Jyväskylässä, tai pyörit seudulla muuten vain, tervetuloa rentoutumaan meille Torikeskuksen kolmanteen kerrokseen. :) Ajanvaraukseen pääset tästä linkistä.




On ollut ihanaa huomata kuinka paljon kiinnostusta hoitola on jo herättänyt esimerkiksi Insta-seuraajieni keskuudessa!

Töitä on saanut paiskia ihan kiitettävästi myös yrityksessä, jonka omistan yhdessä ihanan Kisblogin Mirellen kanssa. Vaikka kuinka kutkuttelisikin avata asiaa tässä enemmän, jääköön se vielä hetkeksi mysteeriksi! Sen verran voin kertoa, että me ollaan Mirellen kanssa melkoinen tehotiimi, ja ollaan kehitelty yhdessä jotain ihan huikeaa. Vielä joudun kuitenkin sanomaan, että stay tuned... :)

Tähän soppaan kun lisää koulutehtävät, harrastukset, liikunnan ja perheen, ei varsinaisesti peukaloitaan tarvitse tylsyydessä kyllä pyöritellä. Blogin postaustahti jää väkisin vähemmälle, sillä yksi blogiteksti vie minulta todella paljon aikaa. Olen viittä vaille valmis kauneudenhoitoalan ammattilainen, ja haluan pitää blogini informatiivisena ja ammattimaisena. Olen myös tarkka siitä, etten tuuttaa tänne mitä sattuu vain siksi että kunhan nyt saa jotain julkaistua. Blogin tekeminen siis vie minulta aikaa todella paljon. Voi toki olla, että mietin liikaa, mutta tämä on se linja jonka haluan blogissani pitää. Uskon, että laatu korvaa määrän tässä(kin) asiassa.




Tuotteet joista blogissa kerron, on tuotteita joiden takana voin seistä täysin. Tutkin esimerkiksi yhteistöihin liittyvät tuotteet etukäteen, ja otan vastaan vain sellaiset, joista tiedän että tulen tykkäämään. Toki virhearvioita tapahtuu, mutta osaamista on kuitenkin jo alalta ja kosmetiikan parista sen verran, että hutituotteita tulee harvoin.

Haluan jakaa tuotteista tietoa, josta lukija voi aidosti hyötyä. Se, että kertoisin tuotteen vain tuntuvan kivalta iholla tai tuoksuvan hyvältä, ei kerro mitään. Nämä ovat tottakai tärkeitä seikkoja myös, mutta mielestäni on tärkeää kertoa purkeista kattavammin. Eli aikaa teksteihin menee, antakaa anteeksi hidas postaustahtini!

Toivottavasti juuri sinä saat blogistani inspiraatiota, tietoa sekä löydät ehkä uusia purkkisuosikkeja. :) Blogi on minulle tärkeä paikka, johon puran luovuuttani ja on ollut mukava huomata, miten lukijamäärät on alusta asti kasvaneet tasaisesti. Hassua, etten alkuun millään uskaltanut blogia perustaa, koska ajattelin että enhän minä osaa kirjoittaa. Valokuvata ehkä, mutta en missään nimessä kirjoittaa. Ihanhan tuo näyttää kuitenkin sujuvan, onneksi uskalsin tälle tielle lähteä.

Ihanaa kesän jatkoa ja alkavaa viikkoa!



Ei kommentteja

Ajatuksia? Jätä kommentti!