Näillä tuotteilla hoidat kesäihon heleäksi

 *tuotteet saatu blogiin

Kesä ja helteet ovat täällä taas. Voin myöntää, etten itse ole tästä kovinkaan innoissani, mutta monet tykkäävät viettää nyt ulkona aikaa tavallista enemmän. Kesällä useimpien iho voi hyvin ja meikkikerroksia tekee mieli hieman vähentää. Tällöin on tärkeää, että käytössä on täsmätuotteet joilla iho saadaan pidettyä heleänä ja hyvinvoivana.

Yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa sain valkata esittelyyn kesäisen ihonhoidon huipputuotteita, joilla pidät ihosi hyvinvoivana kesähelteelläkin!




Ykkösenä esittelyssä mikäpä muukaan, kuin aurinkosuoja. Mikäli olet seurannut blogiani tai sen Instagram-tiliä yhtään pidempään, tiedät jo varmasti, että tätä kosmetiikkakaaosta hallitsee aurinkorasvapoliisi. Tuputan mielelläni aurinkovoidetta, sillä eihän sen tärkeyttä voi liiaksi korostaa.

Koska useimmilla iho on kesällä tavallista paremmassa kunnossa, voi meikiksi mainiosti riittää pelkkä sävytetty aurinkosuoja. 

Alga Marisin sävytetty aurinkosuoja (SPF30) 25,95 € antaa jopa meikkivoidemaista peittoa iholle. Itse kaipaan iholleni tasoitusta ja peittävyyttä, vaikkei se huonossa kunnossa varsinaisesti olisikaan. Alga Marisin sävytetty aurinkosuoja on nappivalinta, sillä se jättää ihon tasaisen kuulaaksi.

Alga Maris on ranskalainen brändi, jonka laadukkaat sertifioidun luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteet kuuluvat olennaisena osana kesän vakiovarusteisiin. Luonnonkosmetiikan aurinkovoide ei läheskään aina onnistu saavuttamaan miellyttävää ihotuntumaa, mutta Alga Marisin sävytetty voide tuntuu iholla erittäin hyvältä ja pehmeältä.




Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa on lyhyessä ajassa otettu valtava harppaus eteenpäin mitä tulee tuotekehittelyyn. Luonnonkosmetiikan aurinkosuojan valitessaan ei enää tarvitse pelätä valkoisena hohtavaa muumi-ihoa. Toki edelleen on voiteita, jotka valkoisen hehkun jälkeensä jättävät, mutta markkinoilla on jo huima määrä loistavasti levittyviä luonkos-aurinkosuojia. Sävytettyyn voiteeseen mineraalifiltterit on tietenkin helpompi myös formuloida niin, etteivät ne jätä ihoa kelmeän valkoiseksi.

Voiteeseen ihoa hoitavia ominaisuuksia antaa muun muassa kosteuttava luomulaatuinen glyseriini, sekä punalevästä uutettu antioksidantti, alga-gorria yhdiste.

Alga Marisin aurinkovoide on koostumukseltaan melko kevyt. Voide ei ole paksua jankkia, ja mielestäni levittyvyys on erinomainen. Sävytetty voide levittyy iholle pehmeänä ja tasaisena. Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteethan eivät imeydy ihoon, vaan ne muodostavat ihon pinnalle suojaavan kerroksen. Tuoksu voiteessa on hyvin mieto ja pehmeä, sitä on vaikea kuvailla.

Itselläni on voiteesta vaalein sävy, Ivory, joka sulautuu omaan vaaleaan ihonsävyyni moitteetta. En makoile auringossa, enkä kyllä rusketu vaikka makoilisinkin, jolloin tämä vaalein sävy menee käytössäni varmasti läpi kesän. Voide on vedenkestävä eikä se sisällä nanopartikkeleita.

Ja koska aurinkosuojia käytetään nyt erityisen ahkerasti, nousee ihon huolellinen puhdistus entistä tärkeämpään asemaan. Etenkin luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat öljypohjaisia, jolloin ne tarvitsevat kaverikseen niin ikään öljypohjaisen puhdistustuotteenMikäli aurinkovoiteen jättää iholle muhimaan, eikä sitä puhdista huolellisesti pois, on luvassa taatusti epäpuhtauksia.




Puhdistusöljyt ja balmit toimivat loistavasti irroittamaan iholta öljypohjaista likaa, eli esimerkiksi sitä aurinkovoidetta. Itse suosin kaksoispuhdistusta, jolloin puhdistusöljyn (tai balmin) päälle hierotaan vielä vesipohjainen puhdistustuote. Kaksoispuhdistus on tehokas keino puhdistaa iholta kaikki lika ja meikki- sekä voidejäämät. Se on myös oikein valituilla tuotteilla erittäin hellävarainen puhdistuskeino. Suihkuöljy sen sijaan poistaa aurinkovoidejäämät kropalta ja puhdistusta voi tehostaa vaikka sienellä tai vartaloharjalla.

Olikin siis päivänselvää, että valitsin juttuun mukaan myös puhdistusöljyn. Novexpertin Cleansing Oil With 5 Omegas 22,95 € on loistava puhdistusöljy, joka poistaa vaivatta iholta myös Alga Marisin aurinkovoiteen.

Öljy emulgoituu vaivatta veden kanssa, eikä iholle jää öljyistä tunnetta. Putelin mukana tulee pieni musliiniliina, joka tarvittaessa tehostaa puhdistusta.

Novexpertin puhdistusöljy sisältää kattavan sekoituksen ravitsevia kasviöljyjä, kuten muun muassa auringonkukka-, seesami-, jojoba-, ruistankio-, granaattiomena- ja marulaöljyä.




Öljy levittyy iholle pehmeästi ja tasaisesti, ja pieni määrä riittää koko kasvoille. Olen melkoisen tarkka puhdistusöljyn koostumuksen suhteen, ja tässä koostumus on aivan todella hyvä. Tuote nousee puhdistusöljyjen kärkeen niin koostumukseltaan, tuoksultaan kuin myös puhdistusteholtaan! Novexpert on yksi niistä brändeistä, jotka ei petä.

Vaikka useimmilla iho voi kesällä hyvin, kannattaa muistaa kuitenkin huolehtia sen riittävästä kosteutuksesta. Auringon UV-valo lisää kosteuden haihtumista, joten kasvovesiä ja hoitonesteitä ei kannata unohtaa kesälläkään.

Whamisan taannoisen uudistuksen myötä sen valikoima kasvoi kahdella uudella kasvosuihkeella, joista Refresh Mist 39,95 € on toinen. Kaksifaasisen kasvosuihkeen pinnalla kelluu keltainen öljyfaasi, joten suihke on ravistettava huolella ennen käyttöä.

Misti jättää iholle nahkean kosteutetun tunteen, jota kasvovesiltä ja hoitonesteiltä kaipaankin. Suihketta voi suihkutella halutessaan myös meikin päälle, mutta itse suihkin sitä kasvoille puhdistuksen jälkeen. Refresh Mistin päälle voi taputella vielä hoitonesteen erikseen, mikäli iho sitä kaipaa.




Whamisalle tuttuun tapaan suihke sisältää fermentoituja kasviuutteita, sekä muun muassa kosteuttavaa ja rauhoittavaa aloe veraa, tasapainottavaa jojobaöljyä, uudistavaa yuzu-hedelmää, vihreän teen uutetta sekä gotu kolaa, joka on korealaisessa kosmetiikassa yleisesti käytetty rauhoittava ja uudistava raaka-aine.

Suihke virkistää, raikastaa ja tasapainottaa ihoa. Tuotteessa on myös aivan ihanan raikas, makean sitruksinen tuoksu! Taattua Whamisaa, tämä tuoksufriikki kiittää. Suihke on koostumukseltaan kevyt ja erittäin hienojakoinen. Tämä on tärkeää, sillä inhoan suihkeita, joista tulee epämääräisiä roiskeita iholle.

Refresh Mist sopii kaikille ihotyypeille. Erityisesti suosittelen sitä rasvoittuvalle ja sekaiholle sen tasapainottavien vaikutusten vuoksi.

Sitten jatketaan kohti heleän kirkasta ihoa!

Kesäihon freesaamiseen valkkasin mukaan yhden ihonhoidon suosikkituotteeni, nimittäin C-vitamiiniseerumin. Laadukas C-vitamiiniseerumi toimii omalla ihollani kuin häkä, mikäli kaipaan nahkaani heleyttä ja kirkkautta.

Auringonpaiste kuluttaa iholta sen omia C-vitamiinivarastoja, jolloin C-vitamiini (myös ulkoisesti) tulee kesällä tarpeeseen. Auringon UV-säteillä on tunnetusti vanhentavia ja pigmenttimuutoksia aiheuttavia vaikutuksia, joita vastaan laadukkaalla C-vitamiinituotteella voi taistella.




Novexpertin Booster With Vitamin C 42,95 € sisältää huiman määrän C-vitamiinia, jopa 25 %. C-vitamiini on ainesosa, jonka käyttö kosmetiikassa ei ole aivan mutkatonta. Se menettää herkästi tehonsa joutuessaan alttiiksi esimerkiksi valolle tai vedelle. C-vitamiinilla on kuitenkin tutkitusti niin merkittäviä ihon tekstuuria ja kuntoa parantavia vaikutuksia, että tästä antioksidanttisesta aktiiviaineesta kehitellään jatkuvasti yhä stabiilimpia muotoja.

Novexpertin seerumissa on käytetty stabiloituja C-vitamiinin muotoja, jotka paitsi imeytyvät ihoon paremmin, myös säilyttävät tehonsa pidempään. C-vitamiini vapautuu tuotteesta iholle tasaisesti usean tunnin ajan. Tuote on myös pakattu värjättyyn lasipulloon, jonka sisällä se on vakuumipussissa. Näin seerumi saadaan pidettyä tehokkaana ja toimintakykyisenä pitkään.

Reippaan C-vitamiinipitoisuuden lisäksi Booster With Vitamin C sisältää myös muita ihoa helliviä aktiiviaineita. Purkkiin on pakattu Novexpertin omaa leväuutetta (rakastan leviä kosmetiikassa), kosteutta sitovaa hyaluronihappoa, antioksidanttista E-vitamiinia, ihoa kirkastavaa fytiinihappoa sekä betakaroteenia, joka antaa tuotteelle kauniin oranssin värin. 

Syy, miksi C-vitamiini ihonhoidossa on niin huippu, on nimenomaan sen heleyttävät ja kirkastavat vaikutukset. Ihon sameudelle voi tämän tuotteen kanssa heittää hyvästit. C-vitamiini myös suojaa ihoa auringon aiheuttamalta valovanhenemiselta, stimuloi fibroblastisolujen toimintaa (jotka tuottavat ihossa muun muassa kollageenia, hyaluronihappoa sekä elastaania), vaalentaa pigmenttiläiskiä sekä myös ennaltaehkäisee niiden syntymistä.

Seerumissa on ihanan mehukas, hieman sitruksinen tuoksu. Koostumus on fluidimainen, ohuehko ja se imeytyy iholle hetkessä. Seerumi jättää ihon mehevän kosteutetun tuntuiseksi ja pehmeäksi. Aiemmin vannoin Medik8:n C-Tetran nimeen, mutta Booster With Vitamin C on ehdottomasti uusi suosikkini.

Novexpertin C-vitskua voi käyttää aivan hyvin myös auringossa, sekä se sopii mainiosti herkemmällekin iholle. Tästä tuotteesta ei tehoja puutu!




Ajattelin pitää tämän Novexpertin C-vitamiiniosion lyhyenä, sillä seerumi ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa, mutta toisin kävi. Noh, tästä putelista riittää kyllä juttua vielä.

Tässä omat tärppini kesäihon freesaamiseen. Toivottavasti sait postauksesta vinkkejä ja inspiraatiota omaan ihonhoitorutiiniisi. Nautitaan kesästä (sataispa vettä) ja muistakaa ne aurinkosuojat! ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Oliko postauksessa mukana sinun suosikkejasi? Minkä tuotteen itse valitsisit kesäihon raikastamiseen?

Ei kommentteja

Ajatuksia? Jätä kommentti!