Kohti luonnollisempia valintoja

Minun oli tarkoitus tänään julkaista postaus eräästä tuotteesta, jonka postaus on ollut työn alla jo pidempään. Jostain syystä kirjoittaminen kuitenkin tökki. Teki mieli kirjoittaa jotain ihan muuta ja tämä postaus syntyi melkein itsestään. Aiheena luonnonkosmetiikka, arvot ja niiden muuttuminen. Olen viime aikoina pohtinut omia arvojani erityisen tarkasti, sillä koen eläväni jonkinlaista murroksen aikakautta. 

Olen ollut pitkään kosmetiikan innokas "sekakäyttäjä", mutta viimeisen vuoden ajan arvoni ovat lipuneet kokoajan luonnollisempaan suuntaan. Mitä vuoden aikana sitten on oikein tapahtunut? Noh, ensinnäkin, koska opiskelen kauneudenhoitoalaa, olen tottakai perehtynyt oikein erityisellä tarmolla ihon toimintaan. Erityinen intohimon kohteeni on jo pitkään ollut nimenomaan kosmetiikan raaka-aineet ja niiden vaikutukset ihonhoitoon. Tietoa kerkeää vuodessa imeä aika paljon, kun oikein ottaa asiakseen perehtyä kiinnostavaan aiheeseen. Mitä enemmän tietoa ja ymmärrystä karttuu, sitä luonnollisempaa on että arvot muuttuvat pikkuhiljaa.



Luonto on ollut minulle aina tärkeä asia ja suurin inspiraation lähteeni. Kun olin pieni, jo edesmennyt mummoni kuljetti minua pitkin metsiä ja keräsimme sekä tutkimme yhdessä erilaisia kasveja. Mummo opetti kuinka voikukkaa voi käyttää haavojen hoidossa sekä millaisista yrteistä saa keitettyä hyvän teen. Rakkaus ja mielenkiinto kasveihin on säilynyt tähän päivään saakka, ja haaveilenkin omasta puutarhasta. Se vain vaatii sen, että minulla olisi aikaa myös hoitaa sitä puutarhaa... :D Mutta oikeasti, puutarhanhoito on äärimmäisen rentouttavaa. Erityisesti rakastan märän maan tuoksua ja sitä, kun pienet taimet nousevat mullasta. Luonnossa on valtavasti voimaa jota tuskin koskaan lakkaan ihmettelemästä.

Minulle on vuoden aikana tullut yhä luontevammaksi valita luonnonkosmetiikan tuote synteettisen sijaan. Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa ja ihan itsekseen, en ole mitenkään yrittänyt väkisin vetää rajaa siihen mitä tuotteita käytän. Mitä enemmän ammattitaitoa kertyy, sitä nirsommaksi olen purkkieni suhteen muutenkin tullut. Haluan tuotteen joka oikeasti hoitaa ihoa, sekä mielelläni perehdyn arvoihin käyttämäni brändin taustalla. Olen erityisen innoissani mikäli sarjan takaa löytyy intohimoinen, luotettava ja rehellinen pienyritys. Intohimo tekemiseen paistaa kyllä aina läpi.

En missään nimessä väitä, että luonnonkosmetiikka on ainoa oikea vaihtoehto ja kaikki muu syntiä. Parhaiten kosmetiikka toimii silloin, kun löydät itsellesi juuri ne parhaiten sopivat tuotteet, oli ne sitten luonnollisia, synteettisiä tai vaikka kosmisia. Heh, voisinko saada voiteeseeni hieman tähtipölyä?

Inhoan mustavalkoista joko-tai ajattelua, ja monet (myös luonnon)kosmetiikan markkinointiväittämät tai uskomukset saavat meikäläisen karvat pystyyn. Usein vääristyneet uskomukset kertovat tiedon puutteesta ja termien ymmärtämättömyydestä. Esimerkiksi luonnonkosmetiikan väittäminen kemikaalittomaksi on aivan puuta heinää, sillä luonto on täynnä kemikaaleja, eli kemiallisia aineita. Vesikin on kemikaali! Myös kosmetiikan mainostaminen myrkyttömänä on höpö höpöä, sillä EU:n kosmetiikkalainsäädäntö ei salli myrkyllisten tuotteiden myyntiä.

Tuotteen laadusta sen luonnollisuus ei tietenkään kerro yhtään mitään, eikä mikään laki kiellä myymästä kosmetiikkaa huonolla hinta-laatusuhteella. Kuluttajalta vaaditaan tarkkaavaisuutta siis myös luonnonkosmetiikkamarkkinoilla. Luonnonkosmetiikka ei ole automaattisesti tehokkaampaa tai parempaa. Rajan vetäminen synteettisen ja luonnollisen kosmetiikan välille voi olla välillä todella vaikeaa, mutta tästä saisikin sitten jo ihan oman postauksensa. Ehkä kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää.



Minua on alkanut vuosien saatossa pahasti tökkiä synteettiset hajusteet, joita ei tietenkään luonnonkosmetiikasta löydy. Rakastan puhtaita, raikkaita luonnontuoksuja. Synteettiset hajusteet tuntuvat omaan nenääni usein tuoksujen sekamelskalta, josta on vaikea tunnistaa mitään luonnollista lähdettä. Mutta täytyy sanoa, että myös esimerkiksi halvat ja huonolaatuiset eteeriset (luonnolliset) öljyt tuoksuvat usein tunkkaiselle eikä niistä välttämättä emokasvia tunnista. 

Vuoden aikana olen saanut yhteistöiden puitteissa perehtyä mielettömiin ihonhoitosarjoihin, joista olen saanut valtavasti inspiraatiota. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Dr. Hauschka, jonka ainutlaatuinen ihonhoitofilosofia on antanut valtavasti uutta näkökulmaa esimerkiksi kauneudenhoitoalalla toimimiseen. Dr. Hauschkan hoitolafilosofiassa korostuu läsnäolevan kosketuksen voima ja tuotekehittelyssä luonnon omien rytmien kunnioittaminen. Ihan mielettömän upea sarja, lämpimästi suosittelen tutustumaan. 

Lue lisää: 3 x päivävoide Dr. Hauschkalta

Toki täytyy myöntää, että päätös luonnonkosmetiikkatuotteen ja synteettisen välillä on nykyään paljon helpompi tehdä. Vielä muutama vuosi sitten tilanne olisi ollut aivan eri. Nykyään markkinat pursuavat toinen toistaan houkuttelevampia luonnonkosmetiikkabrändejä, eikä luonnollisen tuotteen valitseminen enää tarkoita kompromissia. Luonnonkosmetiikkatuotteista löytyy viimeiseen asti hiottuja koostumuksia ja upeita tuoksuja, jotka eivät jätä vannoutuneintakaan kosmetiikkahifistelijää kylmäksi. Itse koen, että luonnonkosmetiikka tarjoaa jo niin paljon vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, että en keksi miksi en valitsisi luonnollista. Luonnonkosmetiikan voiteen valitseminen ei tarkoita enää nykypäivänä laventelintuoksuista mummorasvaa.

Markkinoilta löytyy innovatiivisiä ja leikkisiä brändejä, kuten BYBI Beauty jonka ilme on raikas ja houkuttelevan värikäs, sekä tuotteet täynnä luonnon superfoodeja ja vitamiineja. Vaativalle kosmetiikan kuluttajalle löytyy tyylikästä ekoluksusta kauniissa pakkauksissa, kuten esimerkiksi May Lindstrom Skin, jonka tuotteet muuten ovat omalla kosmetiikan to-do listallani!



Viime vuonna siirryin vihdoin myös pitkän pohdinnan jälkeen hiusten kasvivärjäämiseen. Synteettiset hiusvärit olivat ahdistaneet jo pitkään ja kasviväreihin siirtyminen oli ehdottomasti yksi parhaita päätöksiä aikoihin. Hiukseni olivat kärsineet jo pitkään vaalennusaineista ja alkoivat olla melkoista haperoa. Kasviväreihin siirtyminen on tuntunut tekevän hiuksille hyvää. Hiukset tuntuvat vahvemmilta ja ehkä pikkuhiljaa myös pehmeämmiltä. Eikä kyllä ole ikävä sitä synteettisen hiusvärin aiheuttamaa kirvelyä päänahassa...

Hiustuotteiden suhteen tuntui alkuun hankalalta löytää sopivia ja tarpeeksi hoitavia luonnollisia tuotteita, mutta en koe tätäkään enää ongelmaksi. Silmäni avasi eräs John Masters Organicsin hiuksiin jätettävä hoitosuihke, joka oli ihan överi hyvä! Hiustenhoito on aiemmin ollut minulle välttämätön paha, ja olen kohdellut karvojani aika huolimattomasti. Koen kuitenkin alati kasvavaa mielenkiintoa hiusten (luonnollisempaan) hoitamiseen ja olenkin viime viikot kuumeisesti tutkinut luonnonkosmetiikan hiustuotteita. 

Juuri sopivaan aikaan ilmestyi myös seuraamani ekokampaaja Hanna Jalkasen e-opas hiusten luonnollisempaan hoitamiseen jonka totta kai ostin heti. Oppaaseen en ole vielä kerennyt kovin syvällisesti perehtyä, mutta pikaisella selailulla sisältö on priimaa. Se sisältää asiaa hiuksen rakenteesta, ekokampaajan hoitovinkkejä ja tuotesuosituksia sekä yrttisävytysreseptejä! Oppaan voi ostaa omakseen 24,90 euron hintaan ecohairhanna.com sivulta. Oppaaseen pääset tästä linkistä.




Nykyään tuntuu luonnolliselta valita luonnollisemmin, heh, mutta blogissa vilahtelee kyllä edelleen purkkeja molemmista leireistä. Enkä usko, että koskaan tulen olemaan tuotteiden suhteen täysin ehdoton. Voi olla esimerkiksi loistava tuote, joka on luonnonkosmetiikkaa esimerkiksi yhtä säilöntäainetta lukuunottamatta. Moni sarja käyttää tuotteissaan säilöntäaineena synteettistä fenoksietanolia, vaikka tuotteet muuten olisivat luonnonkosmetiikkaa. Osa luonnonkosmetiikan sertifikaateista salli aiemmin fenoksietanolin käytön, mutta nykyään sitä ei käsittääkseni suvaita. Tällaisia sarjoja on esimerkiksi Olivia Klein.

Haluan kuitenkin valinnoillani tehdä niin keholle kuin mielellenikin hyvää. 

Instagramissa kerroinkin jo alkuvuodesta, että yritykseni SAÉ Nordic tuli tiensä päähän ja lopetti toimintansa. Kyseessä oli siis käsityönä luonnollisia ihonhoitotuotteita ja soijavahakynttilöitä tuottava pienyritys. Minulla on kytenyt jo pitkään ajatus toisenlaisesta yritystoiminnasta, joka kuitenkin aina tuntui hieman liian suurelta ja pelottavalta. Kuitenkin ajatus lähti vuodenvaihteessa rullaamaan sellaista vauhtia tämän pitkään uinuneen unelman suhteen, että sitä piti lähteä seuraamaan. SAÉ Nordic sai siis jäädä, jotta jotain suurempaa ja hienompaa voi syntyä. Projekti etenee hitaasti mutta varmasti, enkä malta odottaa että pääsen kertomaan siitä teille enemmän. Olen saanut hommaan mukaan myös huikean taitavan henkilön, jota ihailen suuresti. Olo on jännittynyt, innostunut ja hieman pelokaskin. Mutta sanonkin aina, että jos unelmat eivät yhtään tunnu pelottavilta, ei ne silloin ole tarpeeksi suuria.




Tämä postaus nyt oli hieman erilainen, tällaista "vapaampaa" ajatuksenvirtaa. Mielenkiintoisia yhteistyöpostauksia on tulossa kevään aikana ja minulla on pitkä lista aiheita joista haluaisin kirjoittaa. Työt ja muu elämä vie kuitenkin sen verran paljon aikaa, ettei minulta edelleenkään kannata odottaa uutta postausta joka viikko. Haluan edelleen tarjota blogissani asiantuntevaa ja laadukasta materiaalia, ja yhden postauksen kirjoittaminen sekä kuvaaminen vie paljon aikaa.

Blogissa esittelen tuotteita joiden takana voin aidosti seistä. Haluan, että yhteistöitä tehdessä minulla on aina vapaus omaan mielipiteeseen. Siksi yhteistyöt onkin tarkkaan valittuja jonka vuoksi blogistani ei myöskään löydy haukkuja tuotteista. Tutkin tuotteet etukäteen tarkkaan, jotta voin välttyä hutiostoksilta tai mönkään menneiltä yhteistöiltä.

Että semmosta. Seuraavassa postauksessa palailen taas tuotteiden pariin. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne saakka. Ihanaa alkavaa viikkoa! :)


2 kommenttia

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus! Oli kiva lukea sun pohdintaa ja ajatuksia tästä aiheesta :) Mä käytän hyvinkin sekalaisesti sekä synteettistä kosmetiikkaa että luonnonkosmetiikkaa. Meikeissä kallistun ehdottomasti enemmän synteettisten tuotteiden puolelle, ihonhoidossa taas vähän enemmän luonnonkosmetiikkaan. En kuitenkaan tietoisesti suosi kumpaakaan kategoriaa vaan valitsen tuotteet sen mukaan mitkä itsellä toimii ja mitkä kiinnostavat.

    Innolla odotan mitä suunnitelmia sulla on tulevaisuudelle<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! :) Näinhän se menee, jokaisen on hyvä löytää nimenomaan ne omalle iholle parhaiten toimivat tuotteet. En tykkää luonnonkosmetiikan tuputtamisesta, tai minkään muunkaan asian tuputtamisesta. Voi tuoda esille sitä miksi tämä asia x on juuri minun iholle paras vaihtoehto, ja jos siitä joku inspiroituu niin kiva.
      Ihanaa kevättä sinulle Linda! :)

      Poista

Ajatuksia? Jätä kommentti!