Unelman kevyt päivävoide Darphinilta

*tuote saatu


Miten paljosta olisinkaan jäänyt paitsi, mikäli en olisi viime kesän lopulla päässyt mukaan upeaan Darphin-tilaisuuteen! Aiemmin lähinnä vain kauneushoitoloista saatavilla ollu merkki oli jäänyt itseltäni täysin pimentoon. Ranskalaisella hoitolasarjalla on kuitenkin pitkät perinteet. Innovatiivinen kosmetiikkasarja on perustettu jo 50-luvulla, ja Darphin avasi ensimmäisen kauneushoitolansa Ranskassa vuonna 1958. Aivan uudesta jutusta ei siis ole kyse.

Brändi on kerrassaan upea ja yksi suosikeistani, kuten olen jo aiemminkin hehkuttanut. Darphinin tuotteilla olen saanut todella vaikuttavia tuloksia ihonhoidossa. Silloin, jos jopa mies huomaa, että onpas sulla tasainen ja kirkas iho, ollaan todellisten tulosten äärellä. :D

Darphinin tuotteissa tehokkaat aktiiviaineet yhdistyvät aromaterapiaan, ja mikäpä tällaiselle tuoksufriikille olisikaan parempaa. Hyvä, luonnollinen tuoksu on osa kokonaisvaltaista elämystä, jota kosmetiikka parhammillaan antaa. Voisin hehkuttaa brändiä loputtomiin, mutta siirrytään nyt itse postauksen pääaiheeseen!

Olen viime aikoina ollut erityisen innostunut monikäyttöisistä aurinkosuojavoiteista. Sellaisista, joilla lyöt kätevästi monta kärpästä yhdellä iskulla. Auringolta suojautuminen on nimittäin tärkeimpiä asioita, joita voit ihosi hyväksi tehdä, mikäli haluat säästää sitä esimerkiksi ennenaikaiselta ikääntymiseltä.



 
Darphinin Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50 on samettisen kevyt suojavoide päiväkäyttöön. Titaani- ja sinkkioksidit antavat iholle luonnollisen, laajakirjoisen suojan UVA- ja UVB-säteitä vastaan. Voiteen mineraalipigmentit antavat iholle heleän ja tasaisen pohjan. Tämä sävytetty voide on täydellinen kesäksi. Kun iho on hyvässä kunnossa, ei se juuri muuta pohjaa voiteen lisäksi kaipaa. Sävytetyt voiteet ovat todella vaaleaihoiselle aina hieman arpapeliä, mutta tämän tuotteen sävy sulautuu moitteetta omaani. Ja olen kalpea kuin lakana, joten uskallan suositella sitä todella vaalealle iholle.

Itse purkki on kätevä ja hygieeninen. Pullon suu on pieni ja tuotetta on helppo annostella sopiva määrä. Voide jättää iholle todella kauniin valoa heijastavan hehkun. Tätä näin kuivaihoisena etenkin kaipaa, koska monet sävytetyt ja liian paksut voiteet jättävät ihon helposti tunkkaisen näköiseksi.



Tuotteessa on myös yksi merkittävä plussa, jota en ole vielä vastaavista suojavoiteista löytänyt. Se sopii myös silmänympärysiholle! Kyllä, ihan oikeasti. Silmänympärysiho on muuta ihoa ohuempaa ja herkempää, eikä sille kannata ihan mitä tahansa voiteita levittää. Liian paksu voide saattaa aiheuttaa sy-iholla helposti esimerkiksi turvotusta. On todellinen lottovoitto löytää näin monikäyttöinen tuote, jota voi käyttää myös silmänympärysiholle. Vinkatkaa ihmeessä, jos tiedätte jonkun toisenkin!

Kylmemmillä ilmoilla laitan suojavoiteen alle hieman paksumpaa päivävoidetta, mutta nyt keväällä voide riittää yksinään kuivalle iholle päiväkäyttöön oikein hyvin. Voide sopii hyvin herkällekkin iholle eikä se sisällä lainkaan hajusteita. Mikäli kaipaat kesäksi helppoa aurinkosuojatuotetta, on tässä loistava vaihtoehto. 



Darphin on vienyt sydämen. Merkin tuotteet ovat kosmetiikkaa parhaimmillaan. Sellainen kokonaisvaltainen elämys, josta itse nautin suunnattoman paljon. Darphinin tuotteet ovat arjen todellista luksusta ja niitä käyttäessä tuntee väkisinkin pientä ylellisyyttä. Kiitos Darphinin maahantuojalle, että olen saanut tutustua näin upeaan brändiin.

Muistakaahan jo kaivaa ne aurinkosuojat kaapeista viimeistään nyt. :) Mukavaa viikkoa, nauttikaa auringosta! 

2 kommenttia

  1. Aurinkosuojat ovat ehdoton must, jokaiselle:)
    Merkin tunnen, mutta en ole vielä päässyt koskaan testaamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, monella aurinkosuoja herkästi unohtuu tai sitä ei osata ajatella niin tärkeänä. Tällaiset monitoimituotteet on kyllä loistavia. :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla merkin tuotteita!

      Poista

Ajatuksia? Jätä kommentti!