Kotimainen vastine korealaiselle huipputuotteelle

*Klairs saatu: Kokoskin

Uskallan väittää, että laadukas hoitoneste on ihonhoidon jopa tärkein tuote. Sillä tuot ihollesi sen tarvitsemaa kosteutta ja parhaassa tapauksessa myös muita hyvää tekeviä ainesosia. Kunnolla kosteutettuun ihoon muut hoitotuotteet imeytyvät paremmin, joten tämä on asia josta ei ihonhoidossa kannata luistaa. 

Korealainen ihonhoitorutiini nosti hoitonesteen ihmisten tietoisuuteen, mutta täytyy sanoa, että täällä pohjoismaissa etenkään ei ehkä ihan vielä täysin ole ymmärretty hoitonesteen tärkeyttä. Korealaista ihonhoitorutiinia noudattaville hoitoneste on arkipäivää, mutta työnikin kautta huomaan, että monelle hoitonesteen käyttötapa tai tarkoitus on hämärän peitossa. Virheellisesti usein luullaan, että hoitonesteen (tai veden) tarkoitus on viimeistellä ihonpuhdistus ja sitä tulee sivellä vanulapulla naamaan, mutta näinhän se ei ole. Hoitonesteen tarkoitus on kosteuttaa, kosteuttaa ja kosteuttaa. Valitsemalla laadukkaan hoitonesteen saat mitä todennäköisimmin ihollesi kosteuden lisäksi myös paljon muita hyötyjä. Näin kuivaihoisena voin vannoa, että suurimman muutoksen ihoni kuntoon olen saanut nimenomaan hyvillä hoitonesteillä. Hoitonesteen kanssa ei sitten kannata pihistellä!



Klairsin Supple Preparation Unscented Toner on loistava korealainen hoitoneste, jota kerrostamalla ihosi voi heittää hyvästit kuivuudelle. Hoitoneste (tai vesi) sisältää korealaisessa kosmetiikassa paljon käytettyä rohtosammakonputkea (centella asiatica/cica), joka kirkastaa ja uudistaa ihoa sekä sisältää runsaasti vitamiineja. Lisäksi siitä löytyy mm. kosteutta sitovaa hyaluronihappoa sekä lakritsaa, joka rauhoittaa ihoa. Hoitoneste on vegaaninen eikä se sisällä hajusteita tai väriaineita.

Klairsin suositusta hoitonesteestä on saatavilla myös tuoksullinen versio, jota olen käyttänyt pienen matkakoon. Sekin on aivan ihana ja itse valitsisin mielummin tuon tuoksullisen, mikäli tuotteen ostaisin.

Korealaisen kosmetiikan hoitonesteet ovat kieltämättä aivan omaa luokkaansa, ei käy kiistäminen. Nyt kuitenkin olen löytänyt tälle mielestäni parhaimmalle testaamalleni korealaiselle hoitonesteelle huippu hyvän vastineen. Ja arvatkaa mitä, kyseessä on vielä suomalainen luonnonkosmetiikan tuote!

Korealaista kulttituotetta vastaan nousee suomalaisen Unna Nordicin Varpu-hoitoneste, jota ilman en aio enää elää. Varpun ilmestyessä elämääni (kosmetiikkahyllyyni), en ole tippaakaan haikaillut koreanesteiden perään.


Unna Nordic on selvästi saanut inspiraatiota korealaisesta ihonhoitorutiinista. Unnan hoitorutiinissa korostuu muunmuassa kaksoispuhdistus, hoitonesteen tärkeys, fermentoidut raaka-aineet sekä tuotteiden kerrostaminen. Korealaisen kosmetiikan käyttäjälle siis varmasti jo tuttuja juttuja.

Varpu on täyteläisen geelimäinen hoitoneste, jota on helppo kerrostaa iholle. Sanoisin, että koostumus on täydellinen. Hyvin samanlainen kuin Klairsin hoitonesteessä. Varpu kannattaa korealaisten tovereidensa tyyliin painella iholle käsin. Vanulapun kautta tuotetta menee vain hukkaan ja käsien kautta laitettuna saat tuotetta iholle reilummin.

Varpun pohjana toimii antioksidanttinen ja kosteuttava koivunmahla, kun taas Klairsin hoitonesteessä pohjana on vesi. Ei veden käyttämisessä mitää väärää ole, mutta jos voin valita tuotteeni pohjaksi sen sijaan kotimaisen koivunmahlan, niin hell yeah! Mahlan lisäksi tuote sisältää tasapainottavaa katajavettä ja tutkitusti ihon kollageenisynteesiä aktivoivaa fermentoitua granaattiomenauutetta. Varpusta löytyy myös ihon omaa mikrobiomia tukevia prebiootteja sekä kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Ja voin kertoa, että ihon kunto on kyllä parantunut huomattavasti kun otin Varpun käyttöön. Iho pysyy hyvin kosteutettuna päivästä toiseen eikä satunnaisia epäpuhtauksiakaan juuri enää ole tullut. 


Varpu kulkee nimellä hoitovesi, mutta itse puhuisin siitä kyllä hoitonesteenä juurikin sen paksun ja hoitavan koostumuksen vuoksi. Hoitoveden miellän itse ohuemmaksi, enemmän vesimäiseksi tuotteeksi. Mutta täytyy sanoa, että en tiedä onko termeillä oikeasti tässä kohtaa juurikaan merkitystä.

Bonuksena Varpussa on aivan huumaavan ihana tuoksu! Raikkaan metsäkukkainen, hieman jopa hedelmäinen. Yksi parhaimman tuoksuisia tuotteita joita tiedän.

Tarkoituksena ei ole lynkata korealaisia hoitovesiä, sillä tiedän niiden olevan todella hyviä. Halusin vain tällä postauksella nostaa esiin sen, että vähintään yhtä hyvä vaihtoehto löytyy ihan täältä omilta nurkilta. :) Toki monella saattaa hinta vaikuttaa ostopäätökseen. Esimerkiksi Klairsin hoitovettä myydään reilussa 180 ml pullossa noin kolmenkympin hintaan kun taas Varpua saa samalla hinnalla 100 ml. Korealaiset kosmetiikkatuotteet usein ratsastavat suhteellisen huokealla hinnalla, mutta heille, jotka haluavat ostaa mielummin suomalaisen luonnonkosmetiikan tuotteen huippu raaka-aineilla varustettuna, voin lämpimästi suositella Varpua.

Kuulisin mielelläni teidän kokemuksia. Vaikuttaako kotimaisuus sinulla ostopäätökseen?

Unna Nordic- Varpu INCI:
Ingredients: Betula Pendula Sap, Juniperus Communis Fruit Water, Aqua, Glycerin, Propanediol, Biosaccharide Gum-1, Lactobacillus/Punica Granatum Fruit Ferment Extract, Inulin (Prebiotic), Alpha-Glucan Oligosaccharide (Prebiotic), Sodium Hyaluronate, Xanthan Gum, Acacia Senegal Gum, Sodium Anisate, Sodium Levulinate, Glyceryl Caprylate, Sodium Gluconate, Parfum (Natural), Linalool, Geraniol, Limonene, Lactic Acid

Klairs Supple Preparation Unscented Toner INCI:
Aqua(Water), Butylene Glycol, Betaine, Caprylic/Capric Triglyceride, Dimethyl Sulfone, Disodium EDTA, Glycyrrhiza Glabra Root Extract, Chlorphenesin, Tocopheryl Acetate, Glycerin, Arginine, Beta-Glucan, Carbomer, Centella Asiatica Extract, Panthenol, Luffa Cylindrica Fruit Extract, Hydroxyethylcellulose, Aloe Barbadensis Leaf Extract, Althaea Rosea Root Extract, 1,2-Hexanediol, Polyquaternium-51, Portulaca Oleracea Extract, Acetyl Methionine, Lysine HCl, Proline, Sodium Ascorbyl Phosphate, Sodium Hyaluronate, Theanine, Phenoxyethanol, Natto Gum, Copper Tripeptide-1 

Ei kommentteja

Ajatuksia? Jätä kommentti!