Kiinnostavimmat kosmetiikan joulukalenterit 2019

Jälleen on se aika vuodesta, kun kosmetiikan joulukalenterit pamahtavat julki, ja osa myös ennakkomyyntiin. Rakastan yllätyksiä, etenkin kosmetiikkaan liittyviä, ja joulukalenterit saavat täällä kyllä vahvaa intoilua aikaan. Kalenterit ovat nykyään supersuosittuja ja osa myydäänkin jo minuuteissa loppuun. Yhä useampi brändi haluaa tuoda markkinoille kalenterin omilla tuotteillaan. Ei haittaa ollenkaan, sillä kosmetiikkakalenterit ovat yksi parhaita asioita vuodessa. Vaikkei niitä edes itse ostaisi, on silti ihana seurailla muiden postauksista mitä kaikkea kivaa kalentereista paljastuu. Ajattelin tehdä pienen katsauksen kalentereihin jotka itseäni eniten tällä hetkellä kiinnostaa.

Täytyy kyllä rehellisesti myöntää yksi ehkä vähän nolo juttu. Jos tiedän että brändin x kalenteri myy sekunnissa loppuun, en edes vaivaudu yrittämään sen saamista itselleni. :D Tyydyn vain kohtalooni ja mietin, että no en kuitenkaan olisi kerennyt... Hahah, tässä lienee pieni asennemuutoksen paikka!

Mut nyt niihin kiinnostaviin joulukalentereihin.

Lush



Perjantaina yksi suosikki brändeistäni julkisti oman joulukalenterinsa. Lushilta tuli markkinoille kaikkien joulukalenterien äiti, 25 houkuttelevaa tuotetta sisältävä aarrearkku. Olin aivan pähkinöinä, mutta täytyy sanoa että hinnan nähdessäni into lopahti saman tien. Kalenteri maksaa 270 euroa, ja täytyy sanoa, että tuossa summassa menee aika vahvasti jo kipuraja yli. :D Vaikka olisin kuinka rikas, en usko että kovin helpolla laittaisin tuollaista summaa yhteen joulukalenteriin. Kalenterin sisältämät tuotteet ovat nähtävillä Lushin verkkokaupassa, ja kalenteria myös myydään vain verkkokaupan kautta. Tuote on rajoitettu 500 kappaleeseen, joten jos joku tästä innostui niin kannattaa mennä juoksujalkaa ostoksille. Veikkaan kyllä, että kalenterin hinta saattaa käännyttää jokusen muunkin pois. Ennemmin ostaisin tuolla rahalla Lushilta juuri ne tuotteet jotka haluan omistaa. Kalentereissa tuppaa kuitenkin aina tulemaan myös niitä itselle turhia juttuja, vaikka on toki kiva antaa tuotteita eteenpäin ilahduttamaan muitakin.

Kalenteri sisältää jo myynnistä poistuneita bestsellereitä sekä limited edition- tuotteita. Kurkkasin mielenkiinnosta tuotelistan sillä tiesin etten tätä kalenteria tule koskaan itselleni hankkimaan, ja noh. Voi olla etten ihan kokisi saavani rahoilleni vastinetta. Tämä kalenteri on suunnattu todellisille Lush- fanaatikoille, joihin ilmeisesti en sitten itse lukeudukaan. :D Lushin kalenteri oli valtavan kiinnostava siihen asti, että menin tuotetta (ja hintaa) tarkemmin tutkimaan. 

Jos sinulle heräsi kiinnostus shoppailla kalenteri omaksesi, voit tilata sen Lushin verkkokaupasta.  

Cult Beauty



Tämä on ehdottomasti kaikista kiinnostavin. Niin paljon tuotteita ja brändejä joita olen halunnut päästä kokeilemaan! Kalenterista löytyvien tuotteiden arvoksi ilmoitetaan yli 680 puntaa, ja myyntihinta sillä on 195 puntaa, eli noin 215 euroa. 

Luukuista löytyy nimekkäiden brändien ihonhoito- ja meikkituotteita. En ole tuotelistaa kovin tarkasti silmäillyt, mutta se löytyy Cult Beautyn sivuilta mikäli ei halua tilata sikaa säkissä. Kalenterissa on 25 luukkua, ja viimeisestä luukusta löytyy useampikin tuote!  

Kalenteriin voit tutustua tarkemmin Cult Beautyn sivuilla, klikkaa itsesi sinne tästä linkistä. Tuotetta ei voi vielä ostaa, mutta voit liittyä odotuslistalle sähköpostiosoitteellasi. 

LookFantastic


LookFantasticin kuukausiboksi on kiinnostanut jo hyvän tovin, mutta olen mysteerilaatikoiden suhteen hieman ristiriitaisin ajatuksin liikenteessä. Rakastan yllätyksiä, mutta minulla on todella huonoja kokemuksia eräästä suomalaisesta, nimeltämainitsemattomasta boksista. LF kuitenkin myy useita mielenkiintoisia brändejä, joten kiinnostava kalenteri todellakin.

Kalenterin sisältöä ei ole julkistettu, mutta siitä on annettu sneak peekinä muutama kiinnostava brändi. 

LookFantasticin joulukalenteri on ilmeisesti myyty viime vuosina aika tehokkaasti loppuun, joten ripeys on suositeltavaa mikäli kalenterin haluaa itselleen saada. Kalenterin voi ennakkotilata nyt hintaan 89 euroa, ja sen varsinainen myynti alkaa 1.10. Pääset kurkkaamaan kalenteria tästä linkistä. 

L'Occitane



L'Occitanen tuotteet ovat aivan ihania. Brändiltä löytyy mm. paras käsivoide jota olen koskaan kokeillut (Shea-sarjan käsivoide). Tuotteet ovat laadukkaita ja ylellisiä sekä lähes aina todella ihanan tuoksuisia! L'Occitane on vahvasti inspiroitunut Provencen seudun raaka-aineista ja saanut myös alkunsa kyseiseltä alueelta. Luulen, että tästä kalenterista ei hirveästi huteja löydy. Premium kalenteri löytyy L'Occitanen omasta verkkokaupasta hintaan 99 euroa. Tuotteiden arvoa en äkkiseltään löytänyt. Kalenteria on saatavilla myös hieman kalliimpana versiona (139 euroa) ja halvempana classic-versiona hintaan 54 euroa. Kalenterit löydät tämän linkin takaa. 

The Body Shop


The Body Shop on yksi suosikkini, koska rakastan tuotteiden tuoksumaailmoja. Brändiltä olen löytänyt mm. maailman parhaimman tuoksuisen hajuveden, ja olen TODELLA nirso hajuvesien suhteen. 

Asiaan. The Body Shopilta on saatavana kolmen eri hintaluokan kalenterit. Halvin maksaa 79 euroa, ja kurkkasin sen sisällön josta en kyllä vakuuttunut lainkaan. Käsittääkseni halvimmassa kalenterissa ei liiemmin ole täysikokoisia tuotteita. Olisi todella pettymys saada lähinnä vain minikokoisia tuotteita, kun ei kuitenkaan ole mistään parin kympin kalenterista kyse. Seuraavaksi suurin kalenteri maksaa 99 euroa, ja sen sisältö nyt näyttää jo hieman fiksummalta, mutta en käyttäisi rahojani tähänkään.

Kallein kalenteri on 149 euroa, ja mielestäni tämä on ostamisen arvoinen! Kalenteri sisältää 25 tuotetta joista iso osa on myös täysikokoisia. Tässä suurimmassa kalenterissa on myös mukavan paljon eri tuoteryhmien tuotteita, eikä se ole liian keskittynyt vain vartalonhoitoon. Todella kiva mahdollisuus tutustua The Body Shopin tuotteisiin monipuolisesti! Kalenterissa näytti olevan muutama omakin suosikkituote, ja paljon sellaisia joita olen halunnut päästä kokeilemaan.

Minusta tämä kolme eri hintaluokkaa on vähän turhalta tuntuva systeemi. Toki on hienoa, että jos ei ole laittaa 150 euroa kalenteriin, niin on muitakin vaihtoehtoja. Tuon halvimman vaihtoehdon voisi kuitenkin mielestäni tiputtaa kokonaan pois, koska jos laittaa 80 euroa kalenteriin ja sisältö on tuo, niin paha maku kyllä ainakin itselleni jäisi.

The Rituals



Aivan super mielenkiintoinen kalenteri! Tämän ehdottomasti haluaisin itselleni, eikä se edes ole kalleimmasta päästä. The Ritualsin tuotteet ovat saaneet inspiraationsa kaukoidän rituaaleista ja brändin tuotteilla teet arkisista ihonhoitohetkistä merkityksellisiä hemmotteluhetkiä. Kalenteri sisältää 24 ylellistä Rituals-tuotetta ja sitä saa tilattua Kicksin verkkokaupasta hintaan 65,90 e. Kalenterin tuotteiden arvon kerrotaan olevan 133 euroa. Kalenterin voit tilata tästä linkistä.

Lumene



Lumenesta on viime vuosina tullut minulle brändi, jonka tuotteet kiinnostavat erityisen paljon. Ennen en merkistä niin välittänyt, mutta tuntuu että Lumene menee tuotteidensa kanssa isoin harppauksin eteenpäin. Tämä vuosi on itseasiassa ensimmäinen, kun merkin kalenteria olen tiiraillut sillä silmällä. Kalenteri sisältää 24 tuotetta, niin ihonhoito- kuin meikkituotteitakin. Lumenen meikkituotteet eivät hirveästi kiinnosta, mutta onneksi niitä onkin kalenterissa vain 8 ja ihonhoitotuotteita 16. Eihän sitä silti tiedä, vaikka kalenterista löytyisi uusia meikkisuosikkejakin! Lumenen kalenterin voi tilata Kicksin verkkokaupasta hintaan 89,90 euroa, ja tuotteiden arvoksi kerrotaan 220 euroa. Kalenteriin pääset käsiksi tästä linkistä. 

Origins



Originsin tuotteet kiinnostavat minua aivan järjettömän paljon, mutta mitään en ole heiltä koskaan itse kokeillut. Kalenteri on monipuolinen katsaus brändin tuotteisiin ja vaikea uskoa, ettei kalenterista löytyisi yhtäkään uutta suosikkia. Minua kiehtoo suunnattomasti luonnolliset aineet yhdistettynä tieteen ja teknologian avulla kehiteltyihin koostumuksiin. Olen hypistellyt brändin tuotteita useamman kerran ja ne myös tuoksuvat todella hyvälle! Nam. Kalenteri sisältää 24 brändin ylellistä tuotetta. Tämänkin kalenterin voi tilata Kicksin verkkokaupasta hintaan 83,50 euroa. Tuotteiden arvo on 188 euroa. Kalenterin näät tämän linkin takaa. 

TwistBe





TwistBe on ihonhoidon asiantuntijoiden verkkokauppa, johon tuotteet ja brändit valitaan erityisellä huolella. Kalenteri sisältää 24 tarkkaan valittua ja laadukasta ihonhoidon suosikkituotetta. Mukaan on valittu reilusti myös täysikokoisia tuotteita, siitä plussaa! Kalenterin tuotteet on valittu niin, että niillä pääset kiinni kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon. Pusseista löytyy myös kaksi meikkituotetta, sekä kaksi ravintolisää. Kalentereita on rajoitettu erä ja se on vielä muutaman päivän saatavilla alennettuun hintaan TwistBe:n omasta verkkokaupasta. Kalenterin hinta on tällä hetkellä (16.10) 159 euroa ja sen normaalihinta on 324,90 euroa. Uskon, että tämä kalenteri todella sisältää vain täyttä laatua. Linkki tuotteen ennakkotilaukseen tässä.

Mielenkiintoinen kalenteri oli myös Elemiksellä, mutta en ole aivan varma toimittavatko he Suomeen, ainakaan suoraan Elemiksen sivuilta ostettuna. Jos kalenteria kiinnostaa kurkata, voit tehdä sen tästä linkistä. 

Onko sinulla jokin must-have joulukalenteri? Vinkkaa omat lempparisi!

6 kommenttia

  1. Kirjoittelin omassa blogissani myös näistä joulukalentereista. Itse ostin jo pip box kalenterin ja LF menee hankittavaksi pian. Itse asiassa LF sisältö on kyllä kokonaan nähtävillä ja näkyy täällä https://www.marieclaire.co.uk/beauty/beauty-advent-calendars-2019-39069

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Pip Box onkin mulle uusi, pitääpä tutustua. :) Kiitos oikaisusta! Jotenkin ajattelin, että kun LF sivuilla ei mitään ollut, niin sisältö ei vielä ole julki... :D

      Poista
  2. Mä olin jo päättänyt, etten tälle vuodelle hanki kosmetiikkakalenteria ollenkaan, koska kahtena edellisenä vuonna luukuista tulleet purkit on jääneet vaan ylimääräisenä jonnekin pyörimään, muutamia poikkeuksia tietty lukuunottamatta :) Mutta siis tuo Lushin kalenteri kuulostaa kyllä aika ihanalta! Mut hinta... se taas on toinen juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hinta on tässä kyllä älytön! Ja oikeassa oot, kalentereista tulee paljon turhaa joka jää hyllyyn pölyttymään. Toisaalta niistä myös voi tehdä uusia hyviä löytöjä. :) Puolensa ja puolensa! Yllätykset on kyllä aina kivoja. :D

      Poista
  3. Kiva kun on tullut aikuisillekkin joulukalentereita :)

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista

Ajatuksia? Jätä kommentti!